ADHD-lapsen erityisvahvuudet

AHDH lapsen erityisvahvuudet


Miten ADHD tunnistetaan?

Pienillä lapsilla ADHD on hankala tunnistaa ja diagnosoida, koska pienten lasten käytös on luontaisesti vilkasta ja lyhytjänteistä sekä tunteiden säätelyn kehitys on vielä keskeneräistä. Lapsi voi olla esimerkiksi helposti ärsyyntyvä, levoton ja tarkkaamaton. Nämä tulevat esille keskittymisvaikeutena leikissä, uhkarohkeutena leikkikentällä, nopeasti raivostuvana käytöksenä ja sääntöjen noudattamisen vaikeutena.

Koulussa ADHD:n oireet tulevat selvemmin esille, jolloin myös sen diagnosointi helpottuu. Lapsen on esimerkiksi vaikea keskittyä tehtäviin, kuunnella ohjeita ja toimia niiden mukaan, istua paikallaan, olla hiljaa tai odottaa omaa vuoroaan. Usein lapsella saattaa olla lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuksia sekä matematiikan oppimisvaikeuksia. ADHD luo haasteita lapsen oppimiseen ja koulusuoriutumiseen, ja alisuoriutuminen onkin tavallista. Tässä kohtaa kodin ja koulun välinen tiivis yhteistyö on tärkeää, jotta koululaista pystytään auttamaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Suhtautuminen ADHD-lapsiin ja sen vaikutukset

Valitettavasti ADHD-oireiset lapset tulevat hyvin usein helposti väärin ymmärretyiksi ja saavat ympäristöstä hyvin paljon negatiivista palautetta. Kotona ja koulussa he saavat kuulla; yritä nyt rauhoittua, miksi et voi istua paikoillaan, ole hiljaa, lopeta pelleily. Heidät leimataan helposti luokan pelleksi ja laiskaksi. Tästä voi seurata itseluottamuksen puutetta ja ahdistusta, joka seuraa läpi elämän. Jatkuva negatiivinen palaute voi korostaa myös ADHD-oireisen lapsen temperamenttista käyttäytymistä, kuten turhautumista ja kiukkukohtauksia. 


ADHD-lapsi koulussa

"Jos 10 prosenttia kaikista lapsista tarvitsee diagnoosin ja amfetamiinijohdannaislääkettä selviytyäkseen koulusta, ei vika ole näissä lapsissa vaan koulussa”. -Anders Hansen

On ikävää, että koulumaailma ei ole ADHD-oireiselle lapselle paras mahdollinen oppimisympäristö. Monien koulumenestys kärsii ja vertailu luokkatovereihin voi saada ADHD-oireisen tuntemaan itsensä tyhmäksi ja arvottomaksi. Lapsena syntynyt huono itsetunto voi seurata ihmistä loppuelämän ajan. On tärkeää ymmärtää, että näiden lasten aivot toimivat vähän eri tavalla eikä se tarkoita, että he ovat tyhmiä. 

Monet ADHD-oireiset kyllästyvät helposti. Tästä syystä koulutehtävistä täytyy tehdä mielenkiintoisia. 

Anders Hansenin vinkkejä, kuinka helpottaa opetusta: 

  • Selkeät ja lyhyet ohjeet helpottavat keskittymistä
  • Lyhyitä taukoja yhden pidemmän tauon sijaan
  • Työskentelytapojen vaihtelu, esim. lapset saisivat itse keksiä asioita, etsiä tietoa, katsoa videopätkiä ja kirjoittaa ja/tai lukea blogeja
  • Työskentely pienryhmissä

ADHD-lapsen vahvuudet

On erittäin tärkeää, että ADHD-lapsia tuetaan ja heistä pidetään huolta. He tarvitsevat rohkaisua ja sitä, että heidän vahvuudet tuodaan esille. Heillä on monia erityisvahvuuksia, jotka kannattaa tunnistaa ja sitten tukea niitä ja hyödyntää niitä. ADHD-henkilöt ovat esimerkiksi tavallista luovempia, erityisesti kun on kyse innovatiivisuudesta. He voivat uppoutua niin täydellisesti johonkin, että ovat täysin tietämättömiä siitä, mitä ympäristössä tapahtuu. 

ADHD-henkilöiden vahvuuksia: 

  • Energisyys
  • Kekseliäisyys
  • Empaattisuus
  • Rohkeus
  • Auttavaisuus
  • Idearikkaus
  • Sanavalmius
  • Heittäytymiskyky
  • Sinnikkyys
  • Luovuus

ADHD-lapselle on tärkeää, että hän ymmärtää omat vahvuutensa ja löytää sen oman jutun, johon kokee oikeasti paloa ja intohimoa. Hän tarvitsee sellaista tekemistä, joka oikeasti motivoi häntä.

Faktaboksi:

  • ADHD:n esiintyvyys lapsilla ja nuorilla on noin 5 % ja aikuisilla 2-3 %.
  • Häiriö on yleisempi pojilla kuin tytöillä. 
  • ADHD:n syyt ovat ensisijaisesti geneettisiä eli perinnöllisiä.
  • Nepsy on lyhennys termistä neuropsykiatrisia erityispiirteitä omaava henkilö.
  • Neuropsykiatriset erityispiirteet voidaan diagnosoida ADHD:ksi tai Aspergerin syndroomaksi.
  • Nepsy-piirteisiä henkilöitä on noin 10 – 20 prosenttia väestöstä.
  • Usein ADHD-lapsella on myös oppimisvaikeuksia, kuten matemaattiset vaikeudet ja lukivaikeus.
  • Lukivaikeuteen voi liittyä avaruudellisen hahmottamisen vaikeus, ajan hahmottamisen vaikeus, motorinen kömpelyys (käden ja silmän yhteistyön vaikeus), matemaattiset vaikeudet, tarkkaavaisuuden ja toiminnanohjauksen ongelmat. 



Leave a comment

Please note, comments must be approved before they are published

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.


MyDyslexia Podcast

The barrenness and beauty of dyslexia (podcast in FINNISH)

In the podcast we talk about dyslexia, reading difficulties, challenges, and also successes.