Cart
Your cart is currently empty.

MeNaiset -lehden haastattelu

MeNaiset -lehden haastattelu


KUVA: PIIA ARNOULD, TEKSTI KAISA VILJANEN 

Koulussa Sirkku laittoi kädet ristiin ja toivoi, ettei vuoro osu kohdalle - kertoo nyt, millaisia surullisia seurauksia laaja lukihäiriö aiheutti

Lukihäiriö sai Sirkku Jauhiaisen tuntemaan lapsena itsensä huonoksi ja tyhmäksi. Kouluaikoina hän voi välillä niin huonosti, että halusi vain kuolla. Nyt Sirkku on päättänyt kääntää vaikeudet voitoksi.

”Lukihäiriöstä kärsivän on pakko olla luova ja miettiä, miten asiat parhaiten omaksuu. Ongelmanratkaisutaidot kehittyvät”, Sirkku Jauhiainen sanoo.­

Välillä sanat ovat hukassa tai ne kääntyvät väärinpäin. Jos ajattelee vaikkapa lukua 86, suusta saattaakin tulla 68. Useimmat tekstit pitää lukea monta kertaa ennen kuin niiden merkityksen kunnolla ymmärtää. Vuosilukuja ja historiallisten ihmisten nimiä on vaikea muistaa. Toisinaan oikea ja vasen vaihtavat paikkaa.

Sirkku Jauhiaisella, 35, on laaja lukihäiriö, jonka takia hänen on monin tavoin vaikea hahmottaa kielellistä maailmaa.

– Olen pienestä asti ajatellut, että olen tyhmä ja että minussa on jokin vika. Olen hävennyt ja piilotellut sitä. Olen käynyt lukivaikeuden takia tosi kovia juttuja läpi, Sirkku sanoo.

Painajaismainen koulu

Sirkku muistaa ahdistuneensa lukivaikeuden takia jo silloin, kun esikoulussa alettiin opetella numeroita ja kirjaimia. Sirkulle ne eivät kertoneet mitään.

– Numerot ja kirjaimet eivät pysyneet päässä yhtään. Samaan aikaan kaikki muut tuntuivat oppivan. Esikouluun liittyy vahvoja ikäviä tunteita, hän sanoo.

Koulussa painajainen kuitenkin vasta alkoi. Sirkku ei pysynyt enää muiden perässä. Aakkoset ja kertotaulut olivat kuin vierasta salakieltä, joka ei vain tarttunut päähän. Öisiin painajaisiin siirtyi kouluun liittyvää häpeää.

Hirveintä oli, kun piti lukea luokassa ääneen. Sirkku laittoi pulpetin alla kädet ristiin ja toivoi, ettei vuoro osuisi omalle kohdalle. Aina se vuoro kuitenkin tuli.

Sirkku sai tukiopetusta, mutta se keskittyi pänttäämiseen, eikä siitä ollut juuri apua. Erilaisiin tapoihin oppia ei ylipäätään kiinnitetty kouluissa vielä niin paljon huomiota. Lisähaastetta tuli siitä, että Sirkku kävi ruotsinkielistä koulua, vaikka perhe oli suomenkielinen. Vanhemmat halusivat lasten saavan hyvän kielitaidon.

– Olin tosi villi lapsi ja luulen, että vaikeudet laitettiin sen piikkiin. Sain leiman, että olen villi ja laiska. Otin yhä enemmän sellaista roolia, jotta vaikeuksia ei huomattaisi. Tosiasiassa tein ihan hirveästi töitä.

Sitten loppui syöminen

Sirkku kasvoi isossa perheessä. Perheen kuusi lasta syntyivät tiuhaan tahtiin. Sirkulla on kaksi veljeä ja kolme siskoa. Hän oli läheinen erityisesti puolitoista vuotta vanhemman siskonsa kanssa.

– Äiti ja isä olivat yrittäjiä. Me lapset harrastimme paljon, muun muassa kilpauintia. Ovet olivat kavereille aina auki ja arki oli aikamoista hässäkkää.

Jo varhain lapsia lähetettiin kesäksi töihin ja ulkomaille. Työnteon ja yrittämisen kulttuurin omaksuminen oli perheessä tärkeää.

Vaikeista asioista ei kotona Sirkun mukaan yleensä puhuttu. Pahaa oloa Sirkku piti sisällään ja purki päiväkirjoihinsa.

– Päiväkirjat ovat ikävää luettavaa. Joka sivulta paistaa se, että tunnen olevani huono ja riittämätön.

– Minulla oli tosi vahvasti sellainen olo, että haluan olla jossain hyvä ja samaan aikaan rangaista itseäni siitä, että en opi samalla tavalla kuin muut. Halusin jotenkin muuttaa itseäni.

Vaikka Sirkku urheili jo valmiiksi paljon, hän alkoi käydä lenkillä yhä enemmän.

– Minulla oli aina tunnin treenit huoneessani illalla ennen nukkumaanmenoa. Samalla vähensin syömistä. Siitä tuli tunne, että kontrolloin itseäni.

Yläasteella Sirkulle kehittyi pikku hiljaa syömishäiriö. Hän oppi piilottelemaan ja valehtelemaan, että oli syönyt jo kaverilla. Kouluruokalaan hän ei enää edes mennyt. Pienestäkin suupalasta tuli huono olo ja paha mieli. Kotona Sirkku taas saattoi ahmia. Sen jälkeinen syyllisyys tuntui hirveältä. Anoreksia kehittyi myöhemmin bulimiaksi.

Isosisko pelkäsi ja oli huolissaan.

– Muistan äidin kerran sanoneen, että sinun on pakko syödä. Mutta asia oli vanhemmillekin vaikea. Luulen, että he eivät ymmärtäneet asiaa tai osanneet käsitellä sitä. Olin ihan omassa maailmassani.

Sirkku kävi kouluterveydenhoitajan luona juttelemassa ja sai lähetteen psykologille, mutta siitä ei ollut juuri apua.

– Hyviä ihmissuhteitakin katkesi, kun halusin työntää kaikki pois, ettei mikään olisi esteenä taudille. Tuntui, että se pitää minut kasassa, Sirkku kertoo.

Välillä Sirkku voi kouluaikana niin huonosti, että halusi kuolla.

Diagnoosi vasta ysillä

Sirkulle tehtiin lukivaikeuksia kartoittava testi lopulta vasta yhdeksännellä luokalla, kun ammatinvalinta tuli ajankohtaiseksi.

– Olimme iso perhe, ja me lapset olimme kaikki aika samanikäisiä. Vanhemmilla oli kädet täynnä, ja ehkä he ajattelivat, että meidän lasten pitää oppia selviytymään itse. Koulussa taas ei varmaan ollut resursseja ja ymmärrystä. Villin lapsen leima istui tiukassa.

Testin tulos oli selvä.

– Oli helpottavaa, että syy vaikeuksiin lopulta löytyi. Mutta se asia oli muovannut minua pitkään. Jos on ollut sellainen olo, että on vain huono, ei sitä kauhean nopeasti pysty diagnoosilla kuittaamaan.

Sisarukset olivat menneet lukioon, ja myös Sirkun piti päättää, mitä tekisi peruskoulun jälkeen.

– Meillä oli itsestäänselvyys, että lukioon mennään. Lukihäiriötestin tehnyt opettaja sanoi, että kannattaisi miettiä muitakin vaihtoehtoja. Voi ajatella, ettei lapselle saisi sanoa niin, mutta minulle tuli vahvasti sellainen olo, että hän oli ainoa, joka näki ja ymmärsi, miten rankkaa ja vaikeaa minulla oli. Hän yritti auttaa.

Sirkkukin päätyi lopulta lukioon. Siellä selviämisessä auttoi esimerkiksi ruotsinopettaja, joka neuvoi lukemaan kaikki sanat väärinpäin, jotta virheet huomaisi paremmin. Läksyt hän kannusti lukemaan ääneen nauhalle. Lopulta Sirkku selvisi lukiosta ihan kohtalaisin arvosanoin ja pääsi opiskelemaan tradenomiksi.

Syömishäiriöstä ja masennuksesta toipumiseen ja itsensä hyväksymiseen on mennyt kuitenkin vuosia.

Kauhea epäonnistumisen pelko

Työelämässä Sirkun suurin pelko on aina ollut, että lukivaikeus tulee ilmi. Jokaista työpaikkaa hakiessaan hän on pelännyt paljastuvansa. Ensimmäisessä työssään IT-firman myynnissä ja markkinoinnissa Sirkku oksensi monena aamuna ennen töihin lähtöään. Jännitys ja pelko tuntuivat fyysisenä pahoinvointina.

 

– Työelämä on nopeatempoista, eikä siellä välttämättä anneta mahdollisuutta ottaa asioille enemmän aikaa. Minun on vaikea muistaa yksityiskohtia. Saatan jäädä siksi vähän jälkeen. Myös suuria kokonaisuuksia on hankala hahmottaa heti. Vaikka olen muuten luonteeltani aika heittäytyvä ja nopea, lukihäiriön takia tarvitsen aikaa valmistautua.

”Minusta tuli empaattisempi erilaisuutta kohtaan.

Töissä Sirkku käyttää apunaan esimerkiksi nauhuria. Kuuntelemalla monet asiat jäävät paremmin mieleen.

– Olen hyvin tarkka ennen kuin pistän esimerkiksi sähköpostin eteenpäin.

Täysin Sirkku ei ole lukivaikeuttaan hyväksynyt vieläkään. Silti hän on päättänyt olla salaamatta sitä enää.

– Lukihäiriö on vaikuttanut minuun tosi paljon. Pelkään ihan kauheasti epäonnistumista ja pidän itseäni huonompana kuin muut. Asiasta on varmaan tullutkin niin iso juttu juuri siksi, että olen pitänyt sen itselläni.

– Syömishäiriöstä voi parantua, mutta dysleksiasta ei. Sen kanssa pitää oppia elämään. Pitää oppia näkemään, millä tavoilla voi ylipäätään oppia. Aiemmin minulla ei ollut työkaluja. Olen nyt vasta hoksannut, että esimerkiksi kertotaulu olisi kannattanut opetella värien avulla. Mindmapitkin olisivat olleet minulle tosi hyödyllisiä.

Vertaistukea Sirkku on saanut Erilaisten oppijoiden liitosta. Hän jakaa vertaistukea itsekin perustamansa MyDyslexia.fi-sivuston kautta. Siellä Sirkku myös myy erilaisia oppimiseen tarkoitettuja tarvikkeita.

Sirkku toivoisi, ettei kirjoitusvirheitä tulkittaisi huolimattomuudeksi tai etenkään tyhmyydeksi. Moni ei tiedä lukihäiriöstä tarpeeksi eikä ymmärrä, miten monella eri tavalla se ihmisen elämään ja ulosantiin voi vaikuttaa. Erilaisten oppijoiden liiton mukaan lukivaikeutta on 5–10 prosentilla ihmisistä.

– Lukihäiriö on pakottanut minut tekemään ihan hir­veästi töitä ja tehnyt minusta empaattisemman ihmisen myös muiden erilaisuutta kohtaan. Lukihäiriöstä kärsivän on pakko olla luova ja miettiä, miten asiat parhaiten omaksuu. Ongelmanratkaisutaidot kehittyvät. Dysleksiassa on myös tosi paljon hyvää, jos sen osaa sellaisena nähdä.

 

Sirkku Jauhiainen

  • 35-vuotias yrittäjä, koulutukseltaan tradenomi
  • Asuu Nurmijärven Klaukkalassa.
  • Naimisissa, 9- ja 10-vuotiaiden tytärten äiti.
  • Perustanut MyDys­lexia.fi-sivuston. Pyörittää muiden naisyrittäjien kanssa Nearby.fi-kauppapaikkaa.

Linkki lehtiartikkeliin


Leave a comment

Please note, comments must be approved before they are published

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.


MyDyslexia Podcast

The barrenness and beauty of dyslexia

In the podcast we talk about dyslexia, reading difficulties, challenges, and also successes.