Iida Åfeldt kirjoittaa Iidan matkassa -blogia jo kuudetta vuotta lukivaikeudesta huolimatta ja hänellä on Instassa yli 17 200 seuraajaa. Hän on 27-vuotias iloinen, rempseä, elämään positiivisesti suhtautuva nainen. Hän on myös varhaiskasvatuksen opettaja, äiti ja yrittäjä. Hän sanoo asiat mitään peittelemättä. Tavatessamme vanhalla koululla, hän oli lämmin ja sanavalmis. Kuvaus kesti vain hetken, koska tämä oli hänelle niin tuttua. Alla blogissa Iida avaa, millaista on elää lukihäiriön kanssa - haasteet ja mahdollisuudet.

Kotona tavasin aapista äidin ja isän kanssa, joskus lensi kirja ja joskus sivuja revittiin.

Kävin tukiopetuksessa. Kotona tavasin aapista äidin ja isän kanssa, joskus lensi kirja ja joskus sivuja revittiin. Se turhautti kun en vain oppinut. Opin vasta toisella luokalla kunnolla lukemaan, vaikka minulle on kotona aina luettu ja kannustettu lukemaan. Todennäköisesti oppimistani ei tuettu oikein. Kielten tunnit olivat järkyttävää piinaa. Englanti oli aivan kamalaa ja stressasin tunteja todella paljon.

Ääneen lukeminen on minulle todella nöyryyttävää ja koko tunti meni stressaten omaa vuoroa. 

Kokeet olivat myös toinen haaste, erityisesti ylemmillä luokilla, kun kokeita saattoi koeviikolla olla joka päivä. En vain pystynyt lukemaan nopeasti koealuetta ja lukeminen oli hidasta. Teimme niin, että äiti luki minulle koealuetta ja minä kuuntelin.  Lisäksi kirjoitusvirheet ovat aina seuranneet mukana ja punakynämerkinnät ovat hyvinkin tuttu näky. Usein kaverit lukivat äidinkielen esseet ennen palautusta.

Kamalinta oli ääneen lukeminen ja siihen pakottaminen. Muuten pidin koulusta, kavereista ja monista aineista. Inhottavaa oli olla aina myös se oppilas, joka jää tukiopetukseen, sillä se jättää tietyn maineen. 

Olen aina saanut tukiopetusta, ekalta luokalta yläasteelle. Lukiossa sain lisäaikaa kokeisiin ja äidinkielen kursseilla ei tarvinnut lukea niin monta kirja kuin muiden. Uskon, että asian varhainen huomaaminen olisi auttanut kaikkein eniten. Niin, että se apu olisi ollut siellä luokassa, eikä koulupäivän jälkeen. 

Lukihäiriödiagnoosi

Lukihäiriöni todettiin mennessäni Helsinkiin lukioon, jossa kaikille aloittaville tehtiin testit. Jäin niissä “kiinni” ja minulle tehtiin lisää testejä. Kävin neurologilla, ja asia sitä kautta sitten diagnosoitiin. Ja kyllä se silloin tuntui helpottavalta, en ollutkaan tyhmyyttäni hidas tai tehnyt niin paljoa virheitä kirjoittaessa. Tuntui, että muiden oli tosi vaikea ymmärtää, etten tehnyt asioita tahallani. 

Lukihäiriödiagnoosi on ollut minulle väline ymmärtää itseäni ja omaa toimintaani. Pystyn auttamaan itse itseäni, kun tiedostan omat haastekohtani ja osaan olla armollisempi henkilökohtaisten vaatimusten kanssa, joita asetan itselleni.

“Kun saan Instagramissa 100 viestiä samasta virheestä, niin käy itsetunnolle”

Teen edelleen todella paljon kirjoitusvirheitä. Eniten inhoan, kun ihmiset huomauttavat pienistä kirjoitusvirheistä. Kun saan Instagramissa 100 viestiä samasta virheestä, niin käy itsetunnolle. Ihan sama, kaikki osaavat lukea sen oikein. Itse en vain aina nää omia virheitäni. Lisäksi oikean ja vasemman tunnistaminen on vaikeaa, autolla parkkeeraaminen ja peruuttaminen on vaikeaa, kaikki isojen avaruudellisten tilojen ja muotojen hahmotus. Onneksi nykyään voi kuunnella äänikirjoja, se pelastaa niin paljon!

Lukihäiriö on tuonut myös paljon hyvää elämääni

Varmasti olen sitä kautta saanut ymmärrystä ja lempeyttä kohdatessani itseni ja muita. Lisäksi se auttaa työssäni varhaiskasvatuksen opettajana, kun on omaa kokemusta, osaa sitten havainnoida lapsia jo varhain, jos on jotain johon tulisi kiinnittää huomiota. Ja toisaalta osaa tukea varhain!

Suhtautuminen lukihäiriöön on muuttunut positiivisemmaksi, siinä ei ole sama negatiivinen kaiku. Enemmänkin kouluissa pyritään auttamaan ja löytämään hyviä tapoja tehdä yhdessä, kuitenkin halutaan kaikki yhdessä samaan lopputulokseen, reitit vain ovat yksilölliset. Hienoa, että se huomioidaan. Ja nykyään on kouluissa läppärit, eri sovellukset ja äänikirjoja jne. Ne auttavat varmasti.  

Miten #Iidanmatka jatkuu?

Kirjoitan tällä hetkellä kirjaa, eli todellakin haluan kehittää itseäni ja kykyäni tuottaa tekstiä. Vaikka teen virheitä ja olen todella hidas kirjoittamaan, niin en lopeta. Kirjoitan joka päivä! Ja yritän aina löytää omia virheitäni, kuin joku salapoliisi!

Iidan neuvot lukihäiriöisille: 
Se ei ole este tai rajoite. Pikemminkin antaa vain laajemman mahdollisuuden ymmärtää itseään oppijana.



“Ei ole olemassa muureja, on vain siltoja. Ei ole olemassa suljettuja ovia, on vain portteja”. - Tommy Tabermann. 

Välillä kaikki vain tuntuu ihan liian suurelta, mutta aina esteet ovat vieneet eteenpäin ja nostaneet vain vahvempana. Tuntuu, että peruskoulussa stressasi niin paljon omia arvosanoja ja halusin olla kaikessa hyvä ja tavoittelin vain kiitettäviä arvosanoja. Olinkin kiitettävä oppilas ja siksi lukihäiriötä ei varmaan ajateltu. Mutta se työmäärä, ne äidin kanssa itketyt ja takutut tunnit! Nyt jos miettii, niin olisi voinut ottaa paljon rennommin. 

Katso tästä, millaisia apuvälineitä MyDyslexia -kaupasta löytyy lukemiseen!

Comments (0)

Please note, comments must be approved before they are published.