Mitä tahdon, siihen kykenen -Novalis

Nea Koivumaa on kotoisin Rovaniemeltä. Hän oli lapsena itsenäinen ja huoleton rämäpää. Kesäleireille lähdettyään hänestä ei kuulunut koko aikana mitään, ellei kotoa erikseen soitettu. Hän halusi vain olla mukana kaikessa. Jos hän päätti tehdä jotakin, niin sen hän myös teki - luvalla tai ilman. Nea oli kiltti mutta itsepäinen lapsi. 

Nyt Nea opiskelee johtamista Lapin yliopistossa ja tekee gradua, jossa hän tutkii yhdenvertaisuutta työelämässä lukihäiriöisten näkökulmasta. Hänellä itsellään on lukihäiriö, ja hän haluaa puhua siitä avoimesti ja kasvattaa tietoisuutta lukihäiriöstä erityisesti yritysmaailmassa.   

Nean suurin vahvuus on määrätietoisuus. Hänellä on myös hyvät organisointikyvyt. “Näen hyvin kokonaisuuksia ja pystyn siten tekemään luovia muutoksia ilman kokonaiskuvan katoamista ja järjestämään sekä delegoimaan toimintoja”, Nea kuvailee itseään. 

On ikävää, että lukihäiriön hyvistä puolista puhutaan hyvin vähän 

“Lukihäiriö sanana aiheuttaa ristiriitaisia tunteita, vähän niin kuin lukihäiriö itsessäänkin. Samaan aikaan se selittää hyvin, miksi opin, ymmärrän ja luen eri tavalla kuin neuronormaalit. Se auttaa minua ymmärtämään omia voimavarojani, vahvuuksiani ja heikkouksiani. Toisaalta sen tuoma stigma on hyvin negatiivinen ja osoittaa pelkästään lukihäiriön tuomia heikkouksia. Hyvin vähän puhutaan lukihäiriön hyvistä puolista, mikä on ikävää”.  

Vaikka Nea oli lapsena määrätietoinen ja huoleton, niin koulussa hän huomasi jo varhain, että hän on erilainen eikä pärjää samalla tavalla kuin muut. 

“Opin lukemaan sujuvasti vasta kolmannella luokalla. Siihen asti minut joko ohitettiin ääneen lukemisessa tai opettelin esimerkiksi aapisen runoja ulkoa, jotta voin osallistua, kuten kaikki muutkin. Tiesin jollain tasolla, että se ei ollut normaalia ja muistan miettineeni, että miten kaikki muut osaavat jo lukea noin hyvin”.  

Yläasteella matematiikan sanalliset tehtävät olivat Nealle siansaksaa. Rehtori, joka opetti luokalle matikkaa, huomasi, että Nea teki kaikki tehtävät ja läksyt, mutta kokeet menivät huonosti. Onneksi rehtori ymmärsi tilanteen ja laittoi hänet tekemään lukiseulan 8. luokalla. Testin tulos oli selkeä: Nealla todettiin lukihäiriö. Tämä oli valtava helpotus, sillä siihen asti hän oli pitänyt itseään tyhmänä. Myös muut olivat pitäneet häntä tyhmänä ja laiskana. “Tiesin, että joku oli vialla, että en ollut samalla lailla normaali kuin muut saman ikäiset ympärilläni. Se diagnoosi selitti paljon. Sen jälkeen pystyin tekemään asialle jotain ja opin hallitsemaan sitä”. 

Vahva työmoraali dysleksian takia 

Nea ei kuitenkaan halunnut olla avoin asiasta, koska hän ei halunnut erottua ja leimautua tyhmemmäksi kuin jo tunsi itsensä. Hänen isosiskonsa oli päässyt lukioon, ja Nea halusi sinne myös. Niinpä hän aloitti kovan työn asian eteen. Myöhemmin hän halusi yliopistoon ja teki jälleen tosissaan töitä tavoitteen saavuttamiseksi. Hänen työmoraalinsa on siis hyvin pitkälle muotoutunut siitä sinnikkyydestä, mikä sai alkunsa jo yläasteella lukihäiriön takia. Tämä on usein yhteistä henkilöillä, joilla on dysleksia - he ovat tottuneet pienestä pitäen tekemään töitä asioiden eteen ja siksi myös pärjäävät elämässä.  

TOP 3 ahdistavinta asiaa koulussa  

1. Muiden tahdissa pysyminen

”Minulla oli tavoitteita ja tiesin, mihin muut pystyivät ja kuinka se tulisi viemään heitä eteenpäin opinnoissa. Loin siis itselleni paineita onnistua. Mitä lähemmäs peruskoulun loppua edettiin, sitä enemmän numeroiden merkitys nousi ja sitä ahdistavampaa se oli.” 

2. Ääneen lukeminen

”Ääneen lukeminen luokassa on kauheinta, mitä tiedän. Olin hidas ja luin usein väärin. Harvemmin enää alakoulun jälkeen änkytin lukiessa mutta tiesin sen olevan hyvinkin mahdollista, mikä ei helpottanut pakokauhua.”

3. Koetilanteet

”Koetilanteet aiheuttivat paniikin. Yläasteella lukihäiriön toteamisen jälkeen sain tehdä kokeita erillisessä huoneessa, missä ei ollut kelloa. Lisäksi koetehtävät annettiin yksitellen, jotta en menisi lukkoon monesta tehtävästä. Myöhemmin ammattilukiossa tein kokeet samassa tilassa muiden kanssa mutta taittelin koepaperin siten, että näin vain yhden tehtävän kerrallaan. Kaikki opettajat eivät pitäneet siitä, mutta itsepäisenä pidin pääni ja toimin siten, mikä oli minulle parhain tapa toimia.” 

Nealla on käynyt valtava tuuri opettajien kanssa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Isoin apu oli, että hän sai valmistautua asioihin etukäteen. 9. luokalla hän sai seuraavien tuntien diat tulostettuna tai hänelle kerrottiin seuraavan tunnin pääasiat, jotta hän pystyi käymään niitä itsenäisesti läpi etukäteen ja pysymään siten tuntien tahdissa. “Siitä oli hyötyä, mutta toisaalta se vaati oman ylimääräisen työn lisäksi myös sen, että osoitti opettajalle, että hyödyntää hänenkin tekemän panostuksen eikä ota sitä itsestäänselvyytenä.”  

Ammattilukiossa Nean asenne oli abivuoteen asti se, ettei hän tulisi pääsemään ylioppilaaksi. Tästä syystä hän ei puhunut lukihäiriöstä muille. Hän teki vain itse kovasti töitä, oli periksiantamaton ja yritti löytää itselleen sopivaa opiskelutapaa. Sama tekniikka jatkui yliopistossa, jossa hän ei myöskään kertonut dysleksiasta. “En siis antanut henkilökunnalle aluksi edes mahdollisuutta reagoida siihen, mikä oli tietoinen ja jääräpäinen valinta itseltäni.”  

Asiat voi oppia muutenkin kuin lukemalla

Nealle sanottiin, että hänen täytyisi etsiä omia tapoja oppia. 14-vuotiaana hän oli hyvin pihalla tästä kaikesta mutta yritti silti oppia eri tavalla. Hän piirteli aikajanoja ja kuvia ja kirjoitti tarinoita, mutta mikään ei vienyt eteenpäin. “Tässä kohtaa minulle olisi voitu opettaa, miten luetaan ja kirjoitetaan tavalla, joka auttaa sisäistämään tekstiä. Minun piti mennä yliopistoon asti tajuamaan, että aineistojen sisältöä voi ymmärtää ja tulkita muutenkin kuin lukemalla koko kirjan ja opettelemalla asiat ‘hauki on kala’ -tekniikalla.” 

Lukihäiriö on tuonut ’can do’ -asennetta 

Nea kertoo, että jos hänellä ei olisi lukihäiriötä, elämä olisi painottunut varmasti enemmän muihin asioihin kuin koulussa pärjäämiseen, esimerkiksi harrastuksiin. “Ajattelen nyt, että se kaikki stressin sietämisen opettelu ja vaikeuksien kohtaaminen on antanut paljon ja kasvattanut minua ihmisenä. Lukihäiriö on tuonut ’can do’ -asennetta ja kyvyn tehdä luovia ratkaisuja. Se että aivot toimivat vähän eri tavoin, tuottaa myös vähän erilaisia ja joskus hyviä ideoita. Se on tuonut paljon positiivista näin aikuisena.”  

Nyt Nea haluaa oppia tuomaan esille kaiken osaamisensa. Välillä hänestä tuntuu, että hänen ulosantinsa ei vastaa koko hänen olemassa olevaa kapasiteettiaan. Hän haluaisi tutkia enemmän oppimisvaikeuksisia ja neurologisesti poikkeavia työelämässä, puhua heidän puolestaan ja kertoa tarinaa heidän vahvuuksistaan, jotta työmaailmassa nähtäisiin tällaisten ihmisten erityiset voimavarat heidän heikkouksiensa sijaan. 

Mitä tahdon, siihen kykenen. -Novalis 

“Dysleksia antaa ja ottaa. Keskittyminen siihen mitä se ottaa ei tuo mitään lisäarvoa elämään. Sen sijaan, kun olet utelias, kokeilet asioita ja kiinnostunut niistä, voit oppia pänttäämättä aiheista, jotka sinua todella kiinnostavat. Tärkeintä on, että ei määrittele omaa kyvykkyyttään muiden mielipiteiden mukaan vaan kokeilee ja tekee omat johtopäätökset omista vahvuuksistaan.”   

Ole rohkea ja pyydä apua. Oli se sitten opiskeluun, ahdistukseen tai oikolukemiseen. 

Usein me opimme paremmin erilaisten apuvälineiden avulla, joilla pystymme konkreettisesti hahmottamaan asian.  Katso tästä!