Uusimmat podcastit

Uusimmat blogit

Saana - tie minuuteen
37-vuotias aikuisiällä uudelleen oppimisesta innostunut Saana, valmistui juuri unelma-ammattiinsa yhteisöpedagogiksi Humanistisesta ammattikorkeakoulusta. Hän on vasta aikuisiällään oppinut kunnioittamaan itseään ja omaa tapaansa olla ja tehdä. Hassua, koska hän on omaperäinen, luova visionääri, jolla riittää rohkeutta totetuttaa hulluimpiakin unelmiaan. Tällaisia yksilöitä...
Jatka lukemista
Vaikeudet ovat kääntyneet voimavaraksi
“Lapsuuteni oli melko yksinäinen. Minulla oli vain muutama kaveri, ja parhaita ystäviäni olivat samassa talossa asuvat mummot, joiden luona vietin paljon aikaa. Olin myöskin ujo ja arka, tykkäsin olla omissa maailmoissa sekä keksin itselleni kaikenlaista tekemistä. Harjoittelin esimerkiksi tanssiesityksiä yksin...
Jatka lukemista
Lukivaikeus ja juristi - kaikki on mahdollista
Väitöskirjaa kirjoittavalla ja Wienissä työskentelevällä Elisalla on diagnosoitu keskivaikea lukivaikeus. “Muistan, kuinka olen ahdistunut jo ajatuksesta, että tänään ovat taas englannin, ruotsin tai ranskan tunnit. Olen monesti istunut itku kurkussa ahdistuneena tunneilla ja yrittänyt vain selvitä hengissä.
Jatka lukemista
Hyppy tuntemattomaan täysin paljaana  - kannattiko?
Avasin MyDyslexia -kaupan. Halusin tehdä edes pienestä osasta maailmaa paremman paikan. Se ei kuitenkaan ollut minulle helppoa, avasin oven sisimpääni ja annoin muiden tietää omat kipeät kohtani. Julkaisin kaupan kyynelet silmissä eläen kaikki vaikeat hetket uudestaan. Tämä oli minulle myös irtipäästämistä.
Jatka lukemista
Mitä tahdon, siihen kykenen -Novalis
Nea Koivumaa on kotoisin Rovaniemeltä. Hän oli lapsena itsenäinen ja huoleton rämäpää. Kesäleireille lähdettyään hänestä ei kuulunut koko aikana mitään, ellei kotoa erikseen soitettu. Hän halusi vain olla mukana kaikessa. Jos hän päätti tehdä jotakin, niin sen hän myös teki...
Jatka lukemista