“Opettaja katsoi ekalla luokalla hanskojen nimilappua ja alkoi nauramaan, koska siinä oli kirjoitusvirhe. Tuntui pahalta äidin puolesta. Äidillä oli varmasti dysleksia, vaikkei sitä ole diagnosoitu”.

Tuomon lapsuus ei ollut kietoutunut dysleksian ympärille. Hän oli hyvin onnellinen poika, joka leikki sotaleikkejä. Äiti on kertonut, että hän oli hyvin nauravainen ja iloinen aina siihen päivään asti kunnes äiti meni töihin ja vei Tuomon lastentarhaan. Kun äiti sitten tuli hakemaan Tuomoa töiden jälkeen ensimmäisenä tarhapäivänä, ei Tuomo hymyillyt eikä puhunut, ei itkenyt, katseli vaan maahan ja potki murheellisena lastentarhan seinää. Lastentarha asetti tiukat normit millainen lapsen pitää olla, mutta Tuomo olisi toivonut, että hänet oltaisiin hyväksytty sellaisena kuin hän on. 

Tuomo otti aikuisen roolin jo varhain sillä hänen oli pakko. Äiti näytti vaatteet ja ruoat viideksi päiväksi sunnuntaina, ja sitten hän huolehti itsestään viisi päivää odottaen äidin tuloa kotiin perjantaina. Isä oli vakavasti sairas, oli kotona, mutta ei voinut tai ei pystynyt tekemään mitään Tuomon kanssa eikä ollut läsnä ollenkaan. Isä lähti hyvin aikaisin aamulla ”jonnekin” ja tuli vasta illalla kotiin. Tuomo osasi käyttäytyä ja olla niin kuin aikuinen. Monet vieraat olivat ihmeissään siitä, miten näin pieni lapsi osaa olla yksin ja hoitaa asiat. Tämä oli Tuomosta kivaa kuultavaa, mutta näin aikuisena 40 vuotta myöhemmin hän on sitä mieltä, että se on sairasta jos lapsi käyttäytyy kuin aikuinen. Lapsen pitäisi kiukutella, huutaa, riidellä ja itkeä. Tuomo ei saanut ilmaista näitä tunteita ja olla sellainen kuin on. Tämä jätti arvet sisälle. Kasvatukseen kuului myös kurittaminen. Äiti kertoi myöhemmin murheellisena, että meitä oli läiskitty remmillä. Siitä aiheutuneet jäljet ja mustelmat olivat syy, miksi Tuomoa ei viety uimahalliin. Äiti ja isä olivat saaneet itse samanlaisen kasvatuksen. Seuraus siitä on myöhemmin ollut paha olo, jos joku on koskettanut häntä. Nyt Tuomo on käsitellyt näitä asioita ja pystynyt jättämään ne taakseen.

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta “lukihäiriö”? 

 “Ei se ole mikään häiriö. Se on mahtava ominaisuus aivoissa. Ihmiset säikähtävät ja alkavat epäilemään, mutta Amerikassa yksityisyrittäjistä 60% on lukihäiriöisiä. He ovat luovempia, heidän on selviydyttävä omalla tavallaan. Karmea luku on se, että 70-80 % vangeista on lukihäiriöisiä. Erityisesti pojat tuntevat itsensä irralliseksi koko yhteiskunnasta, koulusta ja työstä”.

“Käsi ylös joka haluaa, että kutsutaan tyhmäksi koulussa. Tunsin olevani ihan yksin maailmassa, en ole osa joukkoa, vaan joukon ulkopuolella, katson kaikkea ryhmän ulkopuolelta, en sisäpuolelta”.

Tuomo aloitti koulun normaalissa luokassa. Hän oli vilkas lapsi, joka rakasti leikkiä puupysyllä santakuopassa koko kesän. Tuomolle oli vaikeaa, kun elokuussa alkoi koulu ja joutui vain istumaan paikallaan ja opettelemaan kirjoittamaan. Tuomo istui joka päivä tukiopetuksessa. Kun muut lähtivät kotiin, hän jäin vielä kahdeksi tunniksi kouluun opettajan kanssa. Opettaja oli kunnianhimoinen ja halusi auttaa, mutta Tuomo pelkäsi ja halusi pois koulusta. Hän ei oppinut yhtään mitään. “Toistin vain robotin lailla kaikki, mitä opettaja käski.”

 Myöhemmin Tuomo lähetettiin erityisopettajan huoneeseen kellariin, jossa oli pimeää ja yksi lamppu katossa. Hän teki Tuomolle älykkyystestejä, kirjoitustestejä, matemaattisia testejä yms. Lopuksi hän otti Tuomon puhutteluun ja sanoi: “Kuule Tuomo, sä olet superfiksu, olen seurannut sinua ja olet todellakin keskimääräistä fiksumpi, mutta sun numerot on todella huonot koulussa. Voin laittaa sinut takaisin normaaliin luokkaan, mutta lupaa minulle yksi asia. Näytä kaikille, kuinka fiksu olet.” Tuomo lupasi tehdä, kuten erityisopettaja pyysi, sillä hän ei halunnut olla erossa muusta luokasta ja lisäksi kellarissa oli pelottavaa. Tuomo oli 11-vuotias, kun hän alkoi tehdä hartiavoimin töitä koulun eteen. Kaikki numerot kääntyivät ylösalaisin, kutoset ysiksi tai kympiksi. Opettajakin hymyili ja sanoi: “Tuomo, sun vastaukset ovat mahtavia jokaisessa aineessa, vaikka niiden lukemiseen menee tupla-aika muiden vastausten lukemiseen verrattuna, ne on todella loistavia”. 

“Yläasteella sain äidinkielestä kaksi numeroa, 10 sisällöstä ja 5 kieliopista”. 

Toisen kerran Tuomo otettiin puhutteluun 9. luokalla ennen koulun päättäjäisiä. Opettaja kertoi, että hänen mielestään Tuomolle kuuluisi stipendi, mutta jotkut opettajat vastustavat sitä voimakkaasti. Syy vastustukseen oli käytöksessä, sillä Tuomolla on voimakas luonne ja hän halusi osallistua opetukseen, eikä vain istua ja kuunnella. Tuomo kiitti opettajaa rehellisyydestä ja kuullessaan kenelle stipendi meni, hän oli päättäjäisissä onnellinen sen kaverin puolesta. “Ei jäänyt mitään hampaankoloon” Tuomo kertoo. 

Lukiossa äidinkielen opettaja pyysi Tuomoa jäämään luokkaan ainekirjoituksen jälkeen. Hän katsoi Tuomoa silmiin muiden mentyä ja sanoi: “Tämä on aivan mahtava tarina, kirkkaasti laudatur, mutta siinä on 78 virhettä, karmeita virheitä, väärin kirjoitettuja ja kokonaan puuttuvia sanoja. Sinä tarvitset apua, Tuomo”. Mutta Tuomo ei halunnut apua, ettei saisi tyhmän leimaa, ja laittoi virheet väsymyksen piikkiin. Opettaja katsoi Tuomoa surullisena ja sanoi, että tällä tulisi olemaan todella vaikeaa lukiossa, mutta ei voisi pakottaa häntä mihinkään. Sama toistui englannin aineessa, jossa Tuomo kirjoitti sanan “you” 25 kertaa väärin “yuo”. Tämänkin Tuomo kuittasi väsymyksellä.

“En lukenut kirjoja vaan katselin niitä. Muistin koko sivun sanasta sanaan”.

Tuomo ei lukenut kirjoja vaan katseli niitä. Hän saattoi muistaa koko sivun sanasta sanaan. Lukiossa vaikeinta oli se, ettei enää pärjännyt vain katselemalla sivuja, sillä niitä oli jo yksinkertaisesti liikaa. Hän teki hirveästi töitä ja ihmetteli, miksi ei saanut hyviä arvosanoja. Hänen oppimismetodinsa oli täysin väärä, mutta hän ei tiennyt sitä. “Halusin olla hyvä, mutta olin juuri ja juuri keskinkertainen”. 

Äidinkielen ylioppilasaineen jälkeen opettaja kutsui Tuomon jälleen neuvotteluun. Opettaja sanoi, että aine olisi kirkkaasti laudatur, mikäli se ei olisi ihan täynnä virheitä. Opettaja lupasi kirjoittaa ylioppilaslautakunnalle kirjeen perustellakseen aineen arvosanaa. “Arvosana putosi C:hen, mutta olin sinut sen kanssa. Minulle riitti, että opettajani oli jo kertonut minulle, että kirjoittamani tarina oli superhyvä.” 

Miten dysleksia näkyy nyt aikuisena?

“Onhan se kamalaa kun kirjoittaa, eivätkä toiset välttämättä ymmärrä, miksi kirjoitan epäloogisessa järjestyksessä ja tekstini on täynnä kirjoitusvirheitä. Vaikka koulu oli raskasta ja kirjoittaminen ja lukeminen on edelleen hidasta, niin toisaalta olen sellainen, joka saa asioita eteenpäin ja maaliin. Rakensin tässä juuri toista omakotitaloa ja mulla oli apurina aikuisammattikouluopiskelija. Hän kysyi minulta, miten keksin ratkaisut geometrisiin ja teknisiin ongelmiin niin nopeasti. Vastasin rehellisesti, että en tiedä, ne tulee vaan jostain. Veikkaanpa, että dysleksian vuoksi keksin luovia ratkaisuja automaattisesti. Olen ollut myös hyvä verkostoitumaan ja tekemään yhteistyötä.” Tuomo on it-alan yrittäjä.

“Työnantajat eivät varmasti osaa käyttää dyslektikkoja ja heidän vahvuuksiaan hyväksi. Voi olla että he kokevat dyslektikoissa tiettyjä uhkia, mutta saattaa olla, että se kirjoitusvirheitä tekevä kaveri onkin firman luovin tyyppi, joka ei ole päässyt esille”

Tuomon terveiset dyslektikoille: “Lukihäiriöiset ovat luovempia. He eivät ole mikään häiriö, vaan mahdollisuus uuden kehittämiseen”.

Työpaikoilla on tärkeää, että erilaiset ihmiset ja oppijat voivat tuoda oman täyden potentiaalin esille. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty. 

Puhuja MyDyslexian perustaja Sirkku Jauhiainen, oppimisvaikeuksien eturivin asiantuntija, jakaa oman tarinansa ja auttaa yrityksiä rohkaisemaan työntekijöitään olemaan omia itseään. 

Ihmiset pitää osata kohdata oikealla tavalla, jotta saadaan ihmisten potentiaali aidosti esille. Tämän seurauksena on henkilöstön parempaa tuottavuutta ja hyvää oloa, kun työntekijät näkevät, että asioita tehdään yhdessä ja jokaisen panos merkitsee.

kommentit (0)

Huomaa, että kommentit on hyväksyttävä ennen niiden julkaisemista 🌟